Meistä

Tervetuloa tulevaisuuteen

Tulevaisuus muotoutuu joka päivä. Sitä muovaa jatkuva prosessi, johon me kaikki vaikutamme monin eri tavoin. Siihen vaikuttavat kaikki ihmiset omassa arkipäivässään, aatteelliset organisaatiot, yritykset sekä poliittiset toimenpiteet ja päätökset.

Ruotsissa kaikilla ihmisillä on oikeus päättää oman elämänsä suunnasta itse. Maamme on vapaa ja avoin, ja me uskomme demokratiaan ja tasa-arvoisuuteen. Me luotamme toisiimme ja viranomaisiimme. Yhteinen hyvinvointimme tuo turvaa arkielämään ja tarjoaa myös tukea silloin, kun jokin pettää. Useimmille Ruotsi on hyvä maa asua ja elää.

Tulevaisuus tulee kuitenkin asettamaan meille monia haasteita. Ruotsi on hyvä maa monille, mutta ei kaikille. Kuinka voimme vähentää ulkopuolisuutta ja vahvistaa sitä yhteenkuuluvuutta, joka pitää Ruotsin yhtenäisenä? Mitä vaaditaan, että osallistuminen yhteiskunnan toimintaan lisääntyisi, ja kuinka voimme hyödyntää paremmin kaikkien maassamme asuvien ihmisten osaamista? Miten varmistamme, että koko Ruotsi on elinvoimainen myös vuonna 2050?

Me aloitamme työnteon entistä myöhemmin ja elämme eläkeläisinä pidempään. Kuinka voimme pitää hyvinvointia yllä, kun yhä harvempien on huolehdittava yhä useammista? Miten meidän tulisi jatkaa globalisaation kääntöpuolen käsittelyä, ja kuinka onnistumme varmistamaan kestävään kehitykseen ja ympäristönsuojeluun perustuvan kasvun?

Nämä kysymykset kuvaavat haasteita, jotka Ruotsi joutuu kohtaamaan esimerkiksi demokraattisen kehityksen, integraation, tasa-arvoisuuden ja yhteiskunnallisen osallistumisen, kestävän kehityksen toteutumisen sekä oikeudenmukaisuuteen ja sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen liittyvien kysymysten kohdalla.

Keskeinen tekijä tulevaisuuden yhteiskuntahaasteisiin vastaamisessa on tunnistaa ja analysoida itse haasteet sekä ne seikat, jotka näihin haasteisiin johtavat. Lisäksi on tärkeää, että yhteiskunnan haasteista keskustellaan laajasti niin, että esiin saadaan paljon erilaisia näkökantoja.

Tulevaisuuden yhteiskunnallisten haasteiden kohtaamiseksi Ruotsin hallitus on asettanut Tulevaisuuskomission.

Tulevaisuuskomissiota johtaa pääministeri, ja se koostuu hallituspuolueiden johtajista sekä yhdeksästä muusta jäsenestä, jotka katsovat ruotsalaista yhteiskuntaa erilaisista perspektiiveistä ja edustavat sen eri osia. Tutustu Tulevaisuuskomission jäseniin.

Tulevaisuuskomission toimintaa avustaa sihteeristö. Myös sinun ajatuksesi ja ehdotuksesi tulevaisuuden Ruotsista ovat tervetulleita.

Tulevaisuuskomission työn tulokset esitellään vuoden 2013 aikana julkistettavassa raportissa.